14.1.2015 Kipeenä paastoaminenkin on helpompaa?!

No ei ainakaan hauskempaa. Helppohan tuo aamupäivä oli, kun nukuin yli puoleen päivään. Olihan tuo kaktuspallo vieläkin kurkussa vähän rajoittamassa, että mitä sinne voi kaataa, mutta silti. Aktiivisuustaso ei ollut ollenkaan sitä, mitä kuvittelin. Ei kivaa.

Ja niin kuin olin tehnyt hienot suunnitelmat, että miten toteuttaa tämä paasto. Ruokasuunnitelmat meni kyllä kohdilleen. Nyt kun ei tarvinnut edes töihin lähteä, niin lounaan sain nauttia ihan tuoreeltaan kasattuna.

Tässä lounaani. Avokado-kinkkurullat! Namia, vaikkei heti uskoisi. Puolikas avokado, 25 g fetaa, reilu ruokalusikallinen siemensekoitusta, kaksi voileipäkinkkusiivua ja salaatinlehti. Pinnalle ripottelin chilirouhetta. Ohje on mukaeltu Ulrika Davidssonin kirjasta Keittokirja 5:2. Siinä oli rucolaa ja saksanpähkinöitä, mutta pähkinöille olen allerginen ja rucolaa ei lähikaupassa ollut. Kirjan mukaan kaloreita oli 283 ja se sopii kyllä minulle. Se nyt niin pilkun tarkkaa ole...

Iltapäivällä oli tarjolla jauhelihakeittoa. 

Ihan pettämätön! Kaverina vettä ja yksi Vanajan vehnäkorppu ja päivän kalorit 507. Well done!

Mutta.

Pitäisi muistaa, ettei meikäläinen yksinkertaisesti mitenkään voi vastustaa uunituoretta leipää...

"Äiti, mitä me tehdään?" "Äiti, et näe enää (siis uutisia...)!" "Äiti!" "Äiti!" Ja koita siinä nyt kukaan sitten katsoa uutisia... Siispä: me leivotaan... Ja ei muutakuin soveltamaan. Kuivahiiva: vanhentunutta, kelpaa. Sämpyläjauhot: ei riitä. Erikoisvehnäjauhot: kelpaa. Kauralese: vanhentunutta, kelpaa. "Joko saa kaataa?" Ja lapsella kädessä kuppi, johon olin mitannut rypsiöljyn valmiiksi. Siirappi ei ehtinyt kunnolla sulaa veden joukkoon, kun taas oli öljykuppi kädessä: "Joko saa kaataa?" Sitten osa jauhoista, joissa kuivahiiva joukossa. Humps! Miten niin vähän kerrallaan? "Minä!" Juu, juu, sinä saat! Ja tästä lisää jauhoja. "Minä!" Ja taas öljykuppi kädessä: "Joko saa kaataa?" Voi sitä iloa, kun sai tunkea kädet sinne taikinaan... "Joko saa kaataa?" Saa. Vihdoinkin.

Nyt pitää taikinan nousta rauhassa. 2 min: "Joko se on valmis?" Ei. Vielä 2 min. "Ei sen tarvitse!" Kyllä tarvitsee. Odota nyt rauhassa. "Nyt se heräsi!" Hetkinen, mikä? Niin siis taikina nousi. "Joko nyt?" "Ei jaksa odottaa!" "Ota se pois!" 

Taikina sai nousta siis ehkä juuri sen 5 minuuttia... Sitten vaivaamaan. "Koska saa tehdä näin?" Siis kaulia? Ei sämpylöitä kaulita. "Mä haluun!" 

Ja sämpylöiden pyörittämisestä ei tullut mitään. Lopulta pellillä möllötti kaksi tavallisen leivän näköistä mötikkää. Ja liina päälle. Uuni lämpiämään. "Koska ne on valmiit?" Antaa niiden nyt ensin nousta, että ne saa uuniin. Eivät saaneet nousta. "Koska ne on valmiit?" Sitten, kun ovat kauniin värisiä. "Nyt ne on!" "Koska ne on valmiit?" (Mä olin jo ihan valmis...) 

Laskin jo mielessäni, että seuraavalla leivontakerralla pitää toteutua kolme asiaa:
1. Äiti on terve.
2. Ei ole paastopäivä.
3. Leivontapäivä on lauantai tai sunnuntai. Ja nimenomaan päivä!

Olin ihan varma, että uunista tulee kaksi hampaankatkojaa ja iltapala vaihtuu kiekonheittokisaan. Päinvastoin! En ole ikimaailmassa saanut aikaiseksi niin hyvää leipää! En yksin, enkä varsinkaan lapsen kanssa. Siispä, hyvästi paastopäivä! Olin ansainnut jokaisen juustolla ja Keijulla kuorrutetun suupalan, jotka huuhtelin maidolla alas. Piste ja loppu.

Seuraava paastopäivä on perjantaina. Silloin ei sitten leivota. Lounaaksi tulee olemaan katkarapusalaattia ja tillikastiketta sekä lounaaksi Tex mex -kanaa. Kyllä sitä pitää välillä kokeilla jotain uutta ;)