maanantai 4. elokuuta 2014

4.8.2014

Huh, mitä hellettä pitelee! Kaikki räppänät ovat auki, liesituuletin on täysillä ja propellilamppu lentoon lähdössä. No, talvella sitä sitten taas kärvistellään pakkasten parissa.

Viime viikolle mahtui vain yksi paastopäivä ja sunnuntaina mitaanauha oli kadoksissa. Painoa oli tullut lisää 100 grammaa. Ei siis mikään huono viikko, vaikka tulikin tehtyä ex tempore -matka Tukholmaan. Ei suinkaan Pride-kulkueen vuoksi, vaan Gröna Lundin. Tokihan sitä kuitenkin piti kulkuekin katsastaa, kun kerran oltiin hollilla. Kuukauden tulosta en tässä nyt mittaile. Kohta loppuu loma ja alkaa ankea arki, joten pääsen taas paremmin kiinni tähänkin projektiin.

Folkungagatanilta löytyi aivan taivaallinen kebab-pizzeria, josta sai myös pastaa. Paikan nimi on Oliven. Suosittelen! Varsinkin pasta carbonara oli myös meidän neitokaisen mieleen. Gamla Stanissa oli taas ehdottomasti stopattava Michelangelossa. Siinä sitä jotakin on, italialaista ainakin ;) Ikävä puoli on se, että sisätiloissa on todella kuuma, joten ainakin lapsen kanssa voi tulla jopa kiire syödä ennenkuin kitinä alkaa.

Tänään on kuitenkin pyykkipäivä. Ei kun paastopäivä. Tuli kuitenkin viettettyä se pyykkien parissa. Kuukauden verran on tullut oltua enemmän tai vähemmän reissun päällä, joten voitte kuvitella, millainen määrä pyykkiä on kertynyt lakanoineen kaikkineen!!!

Aamu alkoi kamalan nälkäisenä, joten parvekkeella nautitun aamukahvin seuraksi otin sitten puolikkaan annoksen katkarapumunakasta. Vaihdoin tällä kertaa tabascon ruokalusikalliseen sweet chili -kastiketta. Oli kivaa vaihtelua.

Lounaaksi tein tomaattikeittoa.
Maistuisi varmaan kylmänäkin!
 
 Tällä kertaa tuli nautittua lämpimänä. Päälle ruokalusikallinen raejuustoa ja chilirouhetta. Teki hyvää. Ja päänsärky pysyi poissa.

Päivälliseksi jauhelihalaatikkoa, jossa jauhelihan lisäksi sipulia, valkosipulia, kananmuna, ruokakermaa, bataattia, porkkanaa ja palsternakkaa. Viereen kolme siivua etikkasäilöttyjä punajuuria ja laatikon päälle reilu nokare turkkilaista jogurttia.


Yhtä asiaa vain tässä paastotouhussa ihmettelen. Minkä hemmetin takia nämä paastopäivien ruoat maistuvat niin paljon paremmilta kuin ihan tavallinen makaronilaatikko tai perunamuusi nakkikastikkeella!!! Onneksi näitä paastoaterioita voi laittaa tarjolle ihan minä päivänä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti